Palkitut vuonna 2006 - 2011
Palkitut ideat vuonna 2011
Kilpailun parhaiksi ideoiksi tuomaristo valitsi Riitta Miettisen (TTY) kehittämän menetelmä- ja sovelluskokonaisuuden, joka automatisoi haastavien kudosnäytteiden käsittelyä osana histologisia tutkimuksia sekä Francescantonio Della Rosan ja Jari Nurmen (TTY) kehittämän sovelluksen, joka mahdollistaa erittäin edullisen liiketunnistusjärjestelmän kehittämisen suljettuihin tiloihin.
Lisäksi merkittävimmille palkinnoille pääsivät Yibin Liun ja Junshen Fun (TTY) ideakokonaisuus, jossa täydennetyn todellisuuden (AR) avulla tuodaan uudentyylistä sisältöä strategia- ja seikkailupohjaisiin lautapeleihin sekä Della Rosan kilpailuun jättämä toinen idea, joka antaa mahdollisuuden kehittää uudenlaisen tiedonsiirtomenetelmän ympärille perustuvia sovelluksia mobiililaiteympäristöihin.
Palkitut ideat vuonna 2010
Tuoteideat ja keksinnöt
1) Palkinto Li Xu (TTY)
Uudenlainen FPS -pelikonsepti, jossa hyödynnetään mobiililaitteita ja AR-sovelluksia.
2) Palkinto (jaettu) Joni Rajala (TAMK)
Helper -laitteisto, jonka avulla helpotetaan tipustuspotilaan liikkumista tiputuksen aikana.
2) Palkinto (jaettu) Ossi Liukkonen (TTY)
Pelkkahirsikehikkojen automaattinen veistolaite.
Palveluideat ja sosiaaliset innovaatiot
1) Palkinto Mikko Kaipainen ja Christian Thür (TTY)
StarEyes kokonaisuus, jossa harjoitellaan musiikin soittamista pelinomaisin keinoin. Idean pohjalta on perustettu yritys Ovelin Oy, joka voitti tammikuun alussa kansallisen D2 -ideakilpailun. http://www.ovelin.com
2) Palkinto Satu Luoma ja Oona Lahtinen (TTY)
Ammattimaiseen liikunnanohjaukseen suunnattu palvelukokonaisuus
Yritysten haastesarja
1) Palkinto Ilkka Alhonsalo (TTY)
Palkitut ideat vuonna 2009
Tuoteideat ja keksinnöt
1) PALKINTO Ida Koivisto ja Marianne Hietanen (TTY)
Älyvaateratkaisujen ja niihin perustuvien sovellusten hyödyntäminen hyödyntäminen hevos- ja ratsastusurheilussa.Idean pohjalta on perustettu loppuvuodesta yritys E.S.T Equestrian Sport Textiles Oy http://www.est-europe.com.
2) PALKINTO Matti Särkikoski (Tamk)
Älypuhelinsovellus, jota voidaan käyttää seikkailu- ja aarteenmetsästyspelien pohjana tai vaikkapa informatiivisia kaupunkikierroksia tarjoavana matkaoppaana. Pelaajat suorittavat puhelimensa avulla reittejä ja tehtäviä, jotka toteutetaan sovelluksen ympärille rakennettavan websivuston ja yhteisön kautta.
Palveluideat ja sosiaaliset innovaatiot
1) PALKINTO Mauno Vihinen (TaY)
Ohjelmisto ennustamaan geneettisten variaatioden liittymistä sairauksiin.
2) PALKINTO Laura Alajoki (Piramk)
Yksilöllistä synnytysvalmennusta odottavalle äidille ja isälle
Liiketoimintasuunnitelmat ja –konseptit
1) PALKINTO Jenni Pirkkalainen (Tamk)
Before & After cafe, jossa olohuoneen omaisessa kahvilassa asiakkaat saavat itse tuunata vaatteitaan ja asusteitaan kierrätysmateriaaleja käyttäen
Palkitut ideat vuonna 2008
Tuoteideat ja keksinnöt
1. palkinto: Ulko-oven avaamiseen liittyvä tuoteidea; Topi Laine, Aku Peltomäki, Jussi Suontama, Marko Rantakari (TTY).
1. palkinto: Veneturvallisuuteen liittyvä tuoteidea; Timo Räsänen, Sakari Tervo (TTY).
3. palkinto: YourMind; Sebastian de Mel (TaY)
Palveluideat
1. palkinto: LineTicks; Henri Liljeroos, Petri Hiissa, Pekka Mattila (TaY/TTY).
Idean pohjalta perustettu yritys tunnetaan nimellä Starduck Studios Oy http://www.starduckstudios.com
2. palkinto: Kotisairaanhoidon uusi palveluratkaisu; Anna Tiainen (PIRAMK).
3. palkinto: MobileTraveller; Antti Korkiakoski (TTY).
Liiketoimintasuunnitelmat ja –konseptit
1. palkinto: Flomena; Jouni Paavilainen, Antti Järvensivu, Sami Kuivasaari (TTY).
Kunniamaininnan saa:
Tiedelaboratorio Neropatit: Uusi harrastusmahdollisuus lapsille ja nuorille luonnontieteiden parissa; Kirsi Puustinen (TTY).
Palkitut ideat vuonna 2007
Poikkeuksellisesti tuomaristo päätti jakaa tasa-arvoisesti kaikki palkinnot ensimmäisinä palkintoina. Palkinnot saivat seuraavat henkilöt ja ehdotukset:
Tuoteideat ja keksinnöt
1. TTY:n Jarno P. Laitinen: uudenlainen teknologinen alusta ympäristömittausjärjestelmien toteuttamiseen.
1. TTY:n Eero Mäkelä: ohjelmisto ohjaamaan musiikin soittoa helposti ja intuitiivisesti
1. TaY:n Sakari Rosenqvist: innostava ja yksinkertaisesti toteutettava matematiikkapeli kaikille ja kaiken ikäisille
Palveluideat ja busineskonseptit
1. TTY:n Teemu Joensuu ja Arttu Kalli: ratkaisu yhteisöjen viestinnän tehokkaaseen ja joustavaan hallintaan
1. TAMK:n Aija Pietilä: verkkopalvelu ateriakokonaisuuksien tilaamiseen
Palkitut ideat vuonna 2006
Tuoteideat ja keksinnöt
1. PALKINTO: The Moving Beat, Karri Huhtanen, TTY
Idea yhdistää uusia tekniikoita hyödyntäen henkilökohtaiset musiikin kuunteluun ja liikunnan mahdollistaen entistä saumattomamman musiikkiliikuntaelämylsen liikkuessaan musiikkia kuunteleville. Idean patentoitavuutta tutkitaan.
Tekn. yo. Karri Huhtanen viimeistelee tutkintoaan TTY:llä ja on toiminut vuodesta 2002 TTY:llä tietoliikenneverkkojen ja -protokollien tutkimusryhmässä. Karri Huhtanen johtaa myös TTY:ltä lähtöisin olevaa asiantuntijayritystä Arch Red Oy:ä.
2. PALKINTO: TUTMobi, Timo Lehtonen ja TUTMobi-ryhmä, TTY
WWW:n selaaminen mobiililaitteella on hidasta ja hankalaa niukkojen resurssien ja pienen näytön vuoksi. Ehdotuksessa selaaminen tapahtuu virtuaalisen palvelinpään selaimen avulla. Mobiililaitteelle sivusta välitetään vain pienoiskuva sekä linkkien ja tekstien sijainnit ruudulla. Käyttäjä toimii työpöytäselaimen tapaan osoittimen avulla ja klikkaamalla. Näin saavutetaan jopa 90% kaistansäästö sekä laadukkaampi käyttäjäkokemus.
Timo Lehtonen, Said Benamar, Asta Grönlund, Ville Haukkala, Vesa Laamanen, Ilkka Luoma, Olli Ruotsalainen, Jaakko Salonen ja Mikko Suniala ovat opiskelijoita Tampereen teknillisen yliopiston ohjelmistotekniikan laitokselta.
3. PALKINTO: Uusi matkapuhelintoiminne, Mikko Vääränen, TAMK
Palkittu idea on poikkitieteellinen matkapuhelintekniikkaan liittyvä uusi toiminne. Toiminne huomioi ihmisen psykologiset ja sosiologiset viestintätarpeet uudella innovatiivisella lähestymistavalla. Ihmisläheisellä käytettävyyteen liittyvällä toiminteella on laajat käyttömahdollisuudet. Toiminteen patentoitavuutta ja kaupallistamista selvitetään.
Mikko Vääränen on kone- ja laiteautomaationalan opiskelija TAMK:ssa
KUNNIAMAININTA: Liikkuvan kaluston lisälaite, Mirva Rannila, TAMK
Ideassa on ratkaisu erittäin ajankohtaiseen ja laajalti julkisuudessa olleeseen ongelmaan. Mirva Rannila on opiskelijana TAMK:ssa
Palveluideat ja Liiketoimintakonseptit
1. PALKINTO: Daidokoro, Kuisma Savonen ja Tero Isokauppila, TAMK
Ideana on kerätä nykyisin hyödyntämätöntä suomalaista luonnonvaraa Suomesta ja viedä sitä Japaniin lentokuljetuksilla. Kyseessä on erittäin harvinainen ja arvokas raaka-aine, jolla on Japanissa valmiit markkinat.
Ratkaisu työllistää kausiluontoisesti paikallisia ihmisiä Suomessa ja auttaa hyödyntämään yhtä tähän mennessä lähin käyttämätöntä luonnonvaraa. Se myös vahvistaa Suomen ja Japanin välistä kauppaa ja luo positiivista Suomi-kuvaa Japanissa.
Kuisma Savonen ja Tero Isokauppila ovat opiskelijoita TAMK:n englanninkielisella BBA-koulutusohjelmassa.
2. PALKINTO: Aikataulut-mobiilisovellus, Max Bremer, TAMK
Ehdotus korvaa osaltaan painetun aikataulukirjan tarvetta ja on käyttäjillä aina mukana. Sovellus toimii kaikissa uuden sukupolven puhelimissa. Aikataulut mobiilisovellus ideaan liittyvät myös jakelutekniset ratkaisut, jotka jatkossa sovelluksen kanssa paketoidaan kaupalliseksi palvelupaketiksi.
Max Bremer on opiskelija TAMK:n Taiteen ja viestinnän koulutusohjelmassa.
3. PALKINTO: Kaupungin kulttuuriasema, Arto Koskinen, TAMK
Ehdotus kaupungin päivittäisen kulttuuritarjonnan aikataulujärjestelmästä, joka tuo rautatieaseman juna-aikataulu-tyyppisesti tiedon teatteri-, tanssi,- musiikkiesityksistä ja muista ajankohtaista tai juuri alkavista tapahtumista sinne, missä ihmiset viettävät vapaa-aikaansa, eli kahviloihin ja ravintoloihin.
Järjestelmä mahdollistaa teatterille ja muille kulttuuritarjoajille paremman mahdollisuuden markkinoida esityksiään ja täyttää salejaan viimehetkellä. Toisaalta se tarjoaa kulttuurin kuluttajille helpomman mahdollisuuden tarttua tuohon hetkeen ja löytää teatteri tai musiikkiesitys – joka muuten on jäänyt huomaamatta.
Arto Koskinen on elokuvantekijä, joka vastaa TAMK:in Taiteen ja viestinnän osaamiskeskuksessa ohjauksen ja käsikirjoituksen opetuksesta.
Tutkimuslähtöiset ideat - sarja
1. PALKINTO: Imgatec, Arttu Viitanen, TTY&TaY
Idea liittyy digitaalisen kuva-analyysiin. Ratkaisun avulla pystytään kustannustehokkaasti toteuttamaan automatisoituja analyysi- ja tutkimusmenetelmiä käytettäväksi mikroskooppitutkimuksessa kaikilla teollisuuden ja lääketieteen alueilla esimerkiksi syövän diagnostiikassa. Idea mahdollistaa loppukäyttäjille huomattavat kustannus- ja aikasäästöt. Ehdotus on saanut alkunsa työskentelystä kesätyössä Lääketieteellisen tekniikan instituutissa syöpäbiologian tutkimusryhmässä.
Arttu Viitanen opiskelee Tampereen Teknillisessä Yliopistossa tuotantotaloutta ja Tampereen Yliopistossa bioteknologiaa.
1. PALKINTO, Web of Trust, Timo Ala-Kleemola ja Sami Toivonen, TTY
Internet ei tarjoa käyttäjille viitteitä tiedon luotettavuudesta. Käyttäjät joutuvat yhä useammin huijatuiksi väärällä tietosisällöllä tai phishing-väärennöksillä. Ehdotus tuo käyttäjien ulottuville helppokäyttöisen konseptin ennakoivasta tietoturvasta, jonka seurauksena käyttäjät voivat arvioida saamaansa tietoa kriittisesti ja luottaa siihen enemmän. Ratkaisulle tullaan hakemaan patenttia.
Timo Ala-Kleemola ja Sami Toivanen ovat jatko-opiskelijoita ja tutkjoita TTY:llä.
Previous page: Ilmoittautuminen
Next page: Yhteystiedot







