News
IIDA Ideakilpailun voittajat on valittu ja palkittu!
Opiskelijoiden ja henkilökunnan ideat palkittu jälleen
Vuoden 2010 IIDA Ideakilpailussa palkittiin keskiviikkona 19.5 yhteensä 5 uutta potentiaalista liikeideaa sekä yritysten haastesarjan parhaat työt. Kilpailuun saivat osallistua Tampereen teknillisen yliopiston, Tampereen yliopiston, Tampereen ammattikorkeakoulun sekä Pirkanmaan ammattikorkeakoulun opiskelijat ja henkilökunta. Palkittavat ehdotukset valittiin 59 kilpailuehdotuksen joukosta.
Kilpailussa erilaisia ja innostavia keksintöjä
Kilpailussa haettiin ideoita uudesta palveluliiketoiminnasta tai konkreettisista tuoteideoista. Kilpailuun oli mahdollista osallistua myös ratkaisemalla yritysten kilpailuun osoittamia haasteita.
Tämän vuoden kilpailuun saatiin runsaasti ehdotuksia, joissa musiikkia, liikettä tai sijaintia yhdistettiin tai hyödynnettiin erilaisissa sovelluksissa. Kilpailun parhaana ehdotuksena palkittiin TTY:n opiskelijoiden Mikko Kaipaisen ja Christoph Thürin jättämä StarEyes -kokonaisuus, jossa pelinomaisin keinoin pyritään tukemaan ja motivoimaan musiikin harjoittelua. Tällä hetkellä StarEyes on jo kehittynyt lupaavasta ideasta konseptiksi, joka etsii aktiivisesti rahoitusta tuotekehityksen vauhdittamiseksi. Konseptia viedään eteenpäin Tampereen Protomossa, jota Tampereella koordinoi Hermia Oy.
Muut kilpailussa palkitut ehdotukset olivat Joni Rajalan (Tamk) kehittämä uudenlainen tiputushoitoon tarkoitettava apuvälineistö, joka helpottaa potilaan liikkumista sairaaloissa tai kotiolosuhteissa, Ossi Liukkosen (TTY) pelkkahirsikehikoiden uudenlainen veistolaite ja työn sekä materiaalin optimointisovellus, Li Xu:n (TTY) ideoima mobiililaitteita sekä täydennettyä todellisuutta (AR) hyödyntävä pelisovellus sekä Satu Luoman ja Oona Lahtisen (TTY) ammattimaiseen liikunnanohjaukseen suunnattu palvelukokonaisuus.
Yritysten haastesarja oli tänä vuonna käynnissä ensimmäisen kerran ja osoitti tämän tyyppiselle kilpailutoteutukselle olleen tarvetta. ”Ideakilpailun kautta löysimme hyviä uusia näkökulmia ja käytännön sovelluksia omien erikoistuotteidemme testaukseen”, kertoi UPM Raflatacin kehitysinsinööri Eliisa Laurikainen. Yritykset palkitsivat itse heidän haasteisiinsa jätettyjen ehdotusten joukosta omat voittajansa. Kaikkien yrityssarjan voittajien osalta tuomaristo päätyi antamaan voittopalkinnon Ilkka Alhonsalon ehdotukselle, jossa pyrittiin kehittämään uudenlaista akkujen testausjärjestelmää sähkökäyttöisiin hyötyajoneuvoihin.
IIDA-ideakilpailussa palkitsemisella kannustetaan ideoiden kehittymistä markkinoille sopiviksi tuotteiksi.
Ideakilpailun yhtenä keskeisenä elementtinä on myös ideoiden tai konseptien uutuus. Tämän vuoden kilpailussa oli erittäin runsaasti mukana liikeideoita, joilla on hyvinkin nopeasti suorat edellytykset liiketoiminnaksi ja selvä markkinatarve. Kaikkia ideoita pyritään tukemaan niiden eteenpäin viemisessä ja konkretisoimisessa. ”Vaikka idea olisi jo muualla keksitty, ei se tarkoita, ettei siitä olisi mahdollista saada aikaan menestyvää liiketoimintaa” kannustaa kilpailun asiamies Jarno Kolehmainen. Palkittujen ehdotusten lisäksi kaikille kilpailuun osallistuneille lähetetään palaute heidän jättämästään liikeideasta ja sen kehitysmahdollisuuksista. Lisäksi alueen korkeakoulut ja yrityshautomot auttavat konkretisoimaan ideoita liiketoiminnaksi, mikäli siihen löytyy halua ja potentiaalia.
Ensimmäinen IIDA-ideakilpailu järjestettiin jo vuonna 1994. Kilpailun toteutuksesta on vastannut Hermia Yrityskehitys Oy, jonka toimintaa on tukenut Finn-Medi Tutkimus Oy. Kilpailun toteuttamisen ja merkittävät yli 6500 euron rahapalkinnot ovat mahdollistaneet Lexia Oy, Hermia Oy, Tredea Oy, Tapiola, Tampereen Patenttitoimisto Oy, Tekniikan Akateemisten Liitto TEK sekä Pirkanmaan alueen korkeakoulut. Lisätietoja kilpailusta ja tilaisuudesta antaa IIDA-ideakilpailun asiamies Jarno Kolehmainen, Hermia Yrityskehitys Oy, puh. 040 828 8279, jarno.kolehmainen@hermiayrityskehitys.fi. Lisätietoja kilpailusta on löydettävissä osoitteesta http://www.hermiayrityskehitys.fi/iida/

