Kansainvälistymispalvelut
Yhä useampi yritys toimii joko tavoitteellisesti tai tietämättään kansainvälisessä liiketoiminnassa. Jotta kansainvälisen markkinan hyödyt voidaan parhaiten käyttää hyväksi, on yrityksen oleellista löytää oikeat kumppanit ja verkostot, joiden kautta liiketoimintaa voidaan kehittää yhä menestyksekkäämmäksi.
Hermia Yrityskehityksen vahvat osaamisverkostot auttavat sinua partnereiden etsimisessä, oli sitten kyse yksittäisestä tuotteesta tai teknologiasta tai koko liiketoiminnastasi. Kansainvälistymiseen liittyvät alkuvaiheen näkyvyyden lisääminen ja kontaktien rakentaminen, markkinatiedon hankinta, teknologiansiirtopalvelut, rahoituksen hankinta sekä yhteistyöneuvottelut niin partnereiden kuin rahoittajien kesken.
Hermia Yrityskehitys on Enterprise Europe Network (EEN) teknologiansiirtoverkoston jäsen. Tämä verkosto ja sen yli 4000 asiantuntijaa toimivat yhtenä apuvälineenä, jolla voimme auttaa sinua löytämään yhteistyökumppaneita oman toimintasi laajentamiseen, tuotekehityshankkeiden läpivientiin, myynnin kehittämiseen tai löytää jopa kokonaan uusia tuotteita oman toimintasi eteenpäin viemiseen.
Hermia Yrityskehityksellä on osaaminen vastata kansainvälistymisesi haasteisiin. Tule keskustelemaan kuinka voimme olla mukana avaamassa yrityksellesi ovia kansainväliseen toimintaan sekä viemään läpi tarvittavia kansainvälistymistoimenpiteitä.

